4. Menestyksekäs HR kykyjen ja osaamisten hankkijana ja ylläpitäjänä


HR:n tärkeimpiä tehtäviä on mielestäni varmistaa, että yrityksessä on oikea määrä oikeanlaisia kykyjä ja osaamista, jotta yritys pystyy saavuttamaan tavoitteensa sekä se, että tämä kyvykkyys ja osaaminen myös pysyy yrityksessä. Tähän vaikuttaa keskeisesti työntekijäkokemus, sekä yrityksen toimintakulttuuri. HR on näiden toimintojen muovaamisessa vahvassa keskiössä. Lisäksi HR hoitaa tietenkin hallinnollisia tehtäviä, jotka tukevat liiketoimintaa ja henkilöstöä.

HR tukee liiketoiminnan menestystä parhaiten siten, että se toimii johdon (sekä sitä kautta henkilöstön) strategisena kumppanina ja toiminta on strategiasta käsin perusteltua (Paananen 2020). Kun kaikki yrityksessä kulkevat tietyssä määrin samoja suuntaviivoja pitkin noudattaen strategiaa, on menestyminen taatumpaa. Menestystä tukeva hr kehittää ketterää ja asiakaslähtöistä organisaatiokulttuuria (Rantalainen 2022).

Menestystä sitoutumisesta

Mikäli yritys haluaa toimintansa olevan kannattavaa, tulee sen pyrkiä sitoutuneeseen henkilöstöön. Uskon, että henkilöstö on sitoutuneempaa, kun yritys panostaa työntekijäkokemukseen. Työntekijäkokemuksen ja sitä kautta henkilöstön sitoutumisen kannalta on oleellista, että myös työnantaja tuottaa työntekijälle lisäarvoa vanhanaikaisen ”vain työntekijä tuottaa työnantajalle” -ajattelun sijaan (greenstep s.a.). Keskeistä mielestäni on, että näiden välille löydetään tasapaino ja HR on tässä tehtävässä avainasemassa. Etätyön lisääntyessä sitoutumiseen vaikuttavan yhteisöllisyyden ja osallisuuden tunteen luominen henkilöstölle on uskoakseni haastavampaa, ja HR:n tehtävä on keksiä myös tähän ratkaisuja. Mielestäni menestystä tukeva HR osallistuu kehittämään innovatiivisia väyliä ja keinoja yhteisöllisen ja ihmiset sitoutumaan saavan yrityskulttuurin tavoittamiseksi. Sitoutumista voidaan myös kartoittaa HR-työkaluilla, kuten kyselyillä.

Pysytään trendien ja osaamisten aallonharjalla

Pysyvyyden lisäksi HR huolehtii tämän tarvitun osaamisen ajantasaisuudesta kartoittamalla sitä ja tarvittaessa kehittää sitä muovautuvien tilanteiden mukaan, jotta strategia toteutuu parhaalla tavalla. Osaamisen kehittäminen hyödyttää organisaatiota sekä suoraan että välillisesti lisäämällä yksilöiden intoa ja motivaatiota omaa työtään kohtaan (Bondarèw 2022). Uskon, että into ja motivaatio työtä kohtaan ovat keskeisiä myös sitoutumisen kannalta.

Menestyksekäs HR pähkinänkuoressa

Menestystä tukeva HR on mielestäni perillä strategiasta, kehittää yhdessä esihenkilöiden kanssa keinot siihen, että se on jokaiselle yrityksessä selvä ja jokainen tietää mitä hän tekee edistääkseen yhteisiä tavoitteita. Henkilöstöjohtamisessa tulee kuitenkin huomioida myös jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet ja niiden suhde organisaatiossa toimimiseen. Lisäksi HR huolehtii, että yrityksessä on (ja pysyy) tarvittavat henkilöstövoimavarat ja tukee henkilöstöä monin tavoin, jotta he voivat ja haluavat suoriutua yrityksen tavoitteiden mukaisesti.

 

Lähteet

Bondarèw, A. 2022. Kuinka HR voi tukea oman osaamisen kehittämisessä? Luettavissa: https://www.hrviesti.fi/natiivi/3343/kuinka-hr-voi-tukea-oman-osaamisen-kehittamisessa  Luettu 5.5.2022

 

greenstep s.a. Työntekijäkokemus Luettavissa: https://greenstep.fi/hr-palvelut/strateginen-hr/tyontekijakokemus Luettu 5.5.2022

Paananen, K 2020. Kari Paananen: HR:n tärkein tehtävä on johtaa yrityksen kyvykkyyttä Luettavissa: https://www.mynewsdesk.com/fi/presser-oy/blog_posts/kari-paananen-hr-n-taerkein-tehtaevae-on-johtaa-yrityksen-kyvykkyyttae-95630 Luettu: 5.5.2022

Rantalainen 2022. HR-palvelut Ketterä HR on yrityksen kilpailuetu. Luettavissa: https://www.rantalainen.fi/palkkahallinto-ja-hr/hr-palvelut/ Luettu: 5.5.2022


Kommentit


  1. Moikka!

    Tekstissä on hyvää omaa pohdintaa aiheesta, jossa olet käyttänyt apuna lähteitä sopivasti. Olen samaa mieltä kanssasi, että kaiken liiketoiminnan edellytyksenä on motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö. Mielestäni tämä on yksi HR:n tärkeimmistä tehtävistä, vaikka HR:n työnkuvaan tietenkin kuuluu myös paljon muuta tärkeää. Kuitenkin työhyvinvointi on asia jota ei saa vähätellä tai unohtaa. Lyhyesti sanottuna minunkin mielestäni HR:n yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein tehtävä ole juuri tämä henkilöstön tukeminen monilla eri tavoilla.

    Jos jotakin lisättävää, lisäisin tekstiin jonkin aiheeseen sopivan kuvan visuaaliseksi lisäksi.

    Kiitos hyvästä blogista.

    -Pauliina

    VastaaPoista
  2. Moi Elli, paljon hyviä pointteja henkilöstön ja sen hyvinvoinnin merkityksestä. Suosikki kohtani blogissasi oli työntekijäkokemukseen ja sitoutuneisuuteen liittyvä kappale. Hyvät tai huonot työntekijäkokemukset näkyvät ulospäin ja tieto liikkuu nopeasti. Eli työntekijäkokemuksilla on vaikutusta mielikuvaan, joka ihmiselle tulee ajatellessaan jotain yritystä. Hyvä blogi!

    VastaaPoista
  3. Henkilöstön sitoutuminen työhönsä ja työnantajaan on menestyvän yrityksen ehkä tärkein osatekijä. Totta on myös, että se, miten työnantaja onnistuu tarjoamaan työntekijälle hänen tarvitsemiaan eväitä omalle menestymiselleen, edistää työpaikan kulttuuriakin kehittymään sitoutuneeseen suuntaan. Kukapa ei haluaisi työskennellä työnantajalle, joka osaa ottaa huomioon työntekijän kokemuksen ja auttaa häntä parantamaan osaamistaan? Se on tyypillinen win-win tilanne. Olet menestyksekkään HR:n ytimessä, Elli. :)

    VastaaPoista
  4. Täyttä asiaa joka sana blogitekstissäsi. Osaamisen ylläpitäminen on yrityksessä aivan välttämätöntä. Mainitsit tekstissäsi etätyön ja osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteen luomisen. Aikaisemmassani työpaikassani, jossa työskenneltiin etänä osallisuuteen liittyen aloittelevana työntekijänä pääsin johtamaan teams-kokousta, joka jännitti paljon, mutta se kyllä osallisti mukavasti sen sijaan, että istuisin hiljaa vartin ja jatkaisin töitäni. Tämä oli mielestäni oiva tapa ainakin osallistaa. Mielenkiintoinen blogiteksti!

    Terv. Janne Kähö

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Yrityksen menstyminen riippuu paljon miten yritys itsensä tekee suunnittelua jä käytännöt työntekijöiden kohde, eli jos yritys näkee työntekijöille kustannuksien tekijät ja resorssien tuhlaajat, eikä näkee voimavaroja, siitä alkaa minun mielestä menestymis pointi.

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Tekstissäsi nostat esiin hyvin sen miten yritykset panostavat jo firmassa työskentelevien työntekijöiden koulutukseen ja kehittymiseen. Mielestäni tämä on tärkeää, koska rekrytointi on aina kallis prosessi niin on tärkeää pitää nykyiset työntekijät tyytyväisenä, ja pyrkiä luomaan pitkäaikaisia työsuhteita. Työntekijän sitoutuneisuuteen firmaan vaikuttaa tiiviisti työntekijän tyytyväisyys ja tähän kuuluu tiiviisti työntekijän haastaminen ja kehittymisn tunteen luominen. Tarjoamalla työntekijöille haasteita ja mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan työpaikan sisällä kannustaa työntekijöitä mieluummin pysymään firmassa, kuin lähtemään hakemaan haasteita firman ulkopuolelta.
    -Kaisa Jokela

    VastaaPoista

Lähetä kommentti